Uuno Taavi SIRELIUS (1872–1929)

Uuno Taavi SIRELIUS (1872–1929)

Uuno Taavi SIRELIUS (1872–1929)

Uuno Taavi SIRELIUS (1872–1929)

Esineitä ja valokuvia Siperiasta

Esineitä ja valokuvia Siperiasta

Esineitä ja valokuvia Siperiasta

Esineitä ja valokuvia Siperiasta

Kartta

Kartta

Kartta

Kartta

U. T. SIRELIUS

kansatieteilijä

U. T. Sirelius valmistui Keisarillisesta Aleksanterin-Yliopistosta filosofian kandidaatiksi 1895 aineinaan suomen kieli ja kirjallisuus, yleinen historia sekä kansanrunous. Hän toimi amanuenssina Valtion historiallisessa museossa vuodesta 1900, ja hänet nimitettiin intendentiksi 1918 ja osastonjohtajaksi 1920. Sireliuksesta tuli Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen kansatieteen ensimmäinen professori 1921.

Unkarilainen kansatieteilijä János Jankó innosti Sireliusta lähtemään tutkimusmatkalle Siperiaan. Matkallaan hantien ja mansien luo 1898–1900 hän keräsi aineistoa kalastusaiheeseen väitöskirjaansa (1906). Lisäksi hän hankki hanteilta, manseilta, nenetseiltä ja evenkeiltä yli 1200 esineen kokoelman, otti yli 500 valokuvaa ja teki muistiinpanoja. Keski-Venäjällä komien ja udmurttien parissa Sirelius teki rakennusaiheista tutkimusta 1905–1907 ja osti samalla esinekokoelmat Valtion historialliselle museolle, nykyiselle Kansallismuseolle.

Museotyössä Sirelius keskittyi kansatieteellisen osaston ja sittemmin suomalais-ugrilaisen osaston näytteillepanoon. Dosenttina ja professorina hän piti luentoja Kansallismuseossa; hän piti museota sekä tutkimus- että valistuspaikkana. Sirelius keskittyi 1910-luvulta lähtien suomalaiseen kansatieteeseen tuloksena mm. teokset Suomen kansanomaista kulttuuria (1919, 1921) ja Suomen ryijyt (1924).

Nuori U. T. Sirelius

Kuva Ståhlberg, Helsinki. Museovirasto.

Professori U. T. Sirelius.

Kuva Museovirasto.

Hantimetsästäjän tilapäinen yösija. Koska riistaa on runsaasti, jättää metsästäjä lakkansa ja kattilan paikoilleen ja ripustaa suksensa puuhun. Lunta on niin vähän, että saalista voi etsiä jalkaisin. Vasjuganjoki, Siperia. Kuva U. T. Sirelius. Museovirasto.

Sukset olivat välttämätön kulkuväline talvisella tundralla. Ne valmistettiin kuusen, sembran tai männyn lylystä eli tiheäsyisestä pintakerroksesta. Pohjustetuilla suksilla oli helppo hiihtää suojasäällä, sillä karvat estivät lumen tarttumisen suksen pohjaan. Ylämäessä ne helpottivat nousua. Nahalla pohjustettu suksi oli kestävä ja hajotessa helppo korjata. Turkis kesti yleensä yhden hiihtokauden. Objoki, Siperia. Kuva Markku Haverinen. Museovirasto.

Jousella ampuva hantimies. Tuliaseiden rinnalla käytettiin käsijousta varsinkin vesilintujen pyynnissä aina 1900-luvun alkuun asti. Vahjoki, Siperia. Kuva U. T. Sirelius. Museovirasto.

Peuransarvesta tehty ruutimitta, joka ripustettiin vyöhön. Vasemmalla lähikuva. Kuva Markku Haverinen. Museovirasto.

Mansimiehiä melomassa pariruuhella uhrijuhlaan. Kylän rannasta lähtiessä soudetaan seisten ja huudetaan äänekkäästi. Sygvajoki, Siperia. Kuva U. T. Sirelius. Museovirasto.

Hantien haltiat, jotka oli ripustettu setripuuhun hantien pyhällä paikalla Emterjärven saaressa. Ne olivat saaren emännän Paimin poikia: Joltiki eli Noita ja Jogotuku eli Jousimies . Jousimies pelasti äitinsä sotilaiden kynsistä. Vasjugan, Siperia. Kuva Markku Haverinen. Museovirasto.

Kalastus on ollut tärkeä elinkeino Siperian runsasvetisillä alueilla. Keväällä jokien avauduttua perheet siirtyivät talvipaikasta kevät- ja syyspaikalle. Kesäpaikat olivat lähellä jokea hietikoilla suojassa sääskiltä ja paarmoilta. Asuntoa tärkeämpiä olivat varastoaitat sekä kalojen kuivatus- ja savustustelineet, koska saaliin säilöminen talven varalle oli elinehto. Kuva U. T. Sirelius. Museovirasto.

Tuohinen kesäkota oli hantiperheen asuntona kalastuskauden aikana. Kesällä perheet useimmiten asettuivat jokien varsille ja harjoittivat patokalastusta omaan tarpeeseen. Kuvassa vasemmalla tukku lastuvillaa, jota hantit vuolivat jäätyneestä puusta. Lastuvillaa käytettiin pyyhkeiden asemasta puhdistamiseen. Oikealla on pajunkuorta, josta punottiin nuoraa. Vahjoki, Siperia. Kuva U. T. Sirelius. Museovirasto.

Hantien kesäjalkineet on ommeltu vaaleasta ja lepänkuorella ruskeaksi värjätystä peurannahasta. Koristekuvioina on ”ketun kyynärpäitä”. Naisten ja miesten saapikkaista tehtiin samanlaiset. Objoki, Siperia. Kuva Markku Haverinen. Museovirasto.

Ryhmä mansinaisia. Naisten ja tyttöjen poroturkeissa ei juuri ollut eroa. Huivi kuului asuun ja sen kulma vedettiin kasvojen suojaksi vieraan miehen katseilta. Sosvajoki, Siperia.

Kuva U. T. Sirelius. Museovirasto.

Yksityiskohta hantinaisen mekosta. Objoen sivujoen Kondan varrella hantinaiset käyttivät pellava- ja nokkoskankaisia mekkoja, joita koristeltiin kirjonnalla. Kirjonta tehtiin etu- ja laakapistoin mustalla ja punaisella villalangalla. Värikkäitä lasihelmiä saatiin vaihtamalla niitä arvoturkiksiin ja kaloihin. Kuva Markku Haverinen. Museovirasto.

Hantit kutsuvat harppua ”kurjenkaulapuuksi”. Kurkisoitin on 9-kielinen ja valmistettu sembramännystä. Hantit, kuten muut Euraasian kansat, ovat pitäneet karhua pyhänä eläimenä, jonka on uskottu asuvan taivaassa isänsä ylijumalan luona. Vaikka karhua on palvottu ja kunnioitettu, sitä on myös metsästetty. Kun karhu oli kaadettu, sen kunniaksi ja lepyttämiseksi järjestettiin useita päiviä kestävät peijaiset. Peijaisnäytelmissä soitettiin mm. harppua. Kuva Markku Haverinen. Museovirasto.

<

>

Bambergs Schulwandkarte. Carl Chun, Inh. Bernh. Fahrig, Geographischer Verlag, Berlin. Kuva Markku Haverinen. Museovirasto.

U. T. Sireliuksen kaksi vuotta kestänyt Siperian-matka 1898–1900 ulottui Objoen suulta etelässä aina Vahjoelle asti.