Vaatimatonta ruukkua käytettiin siementen idätykseen ns. korinpunojien kaudella (500−700 j.a.a.). Ruukuissa idättäminen säästi kuivilla alueilla kasteluvettä. Kuva Rauno Träskelin. Museovirasto.

Makkaratekniikalla valmistettuja maalaamattomia ruukkuja käytettiin luultavasti keittoastioina. Ruukku on haljennut ja tuettu jukkapunoksin. Se ajoittuu ns. pueblokaudelle (1150−1300 j.a.a.). Kuva Matti Huuhka. Museovirasto.

Navajo-kanjonin maisema kertoo alueen vaikeakulkuisuudesta. Sateet ja joet ovat uurtaneet kanjonit ja luolat huokoisesta hiekkakivestä ja saviliuskeesta muodostuviin kallioihin. Rapautuminen on edelleenkin käynnissä. Kuva Gustaf Nordenskiöld. Museovirasto.

Muki pueblokaudelta (1150−1300 j.a.a.). Astioiden porras-, kolmio-, siksak- ja viivakuviointi lienee kuvannut luonnonilmiöitä, kuten sadetta ja salamointia. Kuva Matti Huuhka. Museovirasto.

Nordenskiöldin seurueeseen kuuluneet John ja Alfred Wetherill ruokatauolla. Wetherillit olivat paikallisia karjatilallisia, jotka olivat löytäneet suurimmat rauniot vuonna 1888, kaivaneet niillä runsaasti ja myyneet esineistöä eteenpäin. Kuva Gustaf Nordenskiöld. Museovirasto.

Kannellinen kiva-ruukku, jollaisissa säilytettiin rituaalivälineitä miesten seremoniataloissa. Ruukku on pueblokauden hienointa keramiikkaa (1150−1300 j.a.a.). Kuva Rauno Träskelin. Museovirasto.

Pyöreäpohjainen kiva-huone oli miesten seremonia- ja asuintila. Se rakennettiin maan alle. Keskellä huonetta oli tulisija, ja katossa ollut aukko toimi sekä savuaukkona että ovena ja ikkunana. Seinänvieruskorokkeella istuu joku Wetherillin veljeksistä. Kuva Gustaf Nordenskiöld. Museovirasto.

Saviastia on hautalöytö ja ajoittuu pueblokaudelle (1150−1300 j.a.a.). Matkalle tuonpuoleiseen hautaan laitettiin tarve-esineitä ja ruokaa. Anasazien uskonnollisesta elämästä ei edelleenkään tiedetä paljoa. Aurinkoa ja kuuta palvottiin, ja astian hakaristikuvio saattaa symboloida aurinkoa tai vuodenkiertoa. Kuva Rauno Träskelin. Museovirasto.

Hauta Pool-kanjonissa. Ennen anasazi-kulttuurin hiipumista 1300-luvulle tullessa Mesa Verdessä lienee ollut 5000 asukasta. Suurimmaksi syyksi kylien hylkäämiseen arvellaan 1270-luvulla alkanutta pitkää kuivaa kautta ja sitä seurannutta nälänhätää. Kuva Gustaf Nordenskiöld. Museovirasto.

Hautaus yläpuolelta nähtynä. Vainaja asetettiin sikiöasentoon, käärittiin kalkkunanhöyhenvaippaan ja peitettiin pajumatolla. Varsinaisia hautausmaita ei ollut, vaan vainajat haudattiin muuten sopiviin paikkoihin, kuten luoliin ja vuoren laelle. Piirros Nordenskiöldin teoksesta The Cliff Dwellers of the Mesa Verde (1893).

Kalkkunanhöyhenistä ja jukkanyöristä koostuva vaatteen tai peitteen palanen. Kalkkuna oli tärkeä kotieläin, josta käytettiin lihan ja luiden ohella hyödyksi myös höyhenet valmistamalla niistä talvivaatteita. Kuva Matti Huuhka. Museovirasto.

Ruukunpala, johon on kuvattu lintu (1150−1300 j.a.a.). Muita esittäviä aiheita Mesa Verden keramiikassa olivat mm. pedon kynnet, sisiliskot ja joskus ihmishahmot. Ruukunteko oli naisten työtä. Kuva Matti Huuhka. Museovirasto.

Kolme kuukautta kestäneiden kaivausten jälkeen Nordenskiöld teki ratsastusmatkan Grand Canyonille ja Arizonaan. Hän vieraili hopi-intiaanien kylissä, jotka oli valinnut Mesa Verden asuinpaikkojen vertailukohdaksi niiden suhteellisen pitkään jatkuneen eristyneisyyden takia. Kuva Gustaf Nordenskiöld. Museovirasto.