Sigfrid Rafael KARSTEN (1879−1956)
Sigfrid Rafael KARSTEN (1879−1956)
Sigfrid Rafael KARSTEN (1879−1956)
Sigfrid Rafael KARSTEN (1879−1956)
Esineitä ja valokuvia
Esineitä ja valokuvia
Esineitä ja valokuvia
Esineitä ja valokuvia
Kartta
Kartta
Kartta
Kartta
RAFAEL KARSTEN sosiaaliantropologi
Rafael Karsten oli Edward Westermarckin oppilas. Hän väitteli Aleksanterin-Yliopistossa tohtoriksi palvonnan alkuperästä 1905 ja opiskeli filosofiaa Berliinissä ja Pariisissa. Karsten nimitettiin 1907 vertailevan uskontotieteen dosentiksi Aleksanterin-Yliopistoon, ja 1922 hän sai käytännöllisen filosofian professuurin.
Karsten teki ensimmäisen kenttätyömatkansa Bolivian ja Argentiinan pampalle Gran Chacon intiaaniheimojen pariin 1911−1913. Toisen matkan (1916−1919) kohteena olivat Ecuadorissa asuvat jívaro-intiaanit (shuarit), joita Karsten tutki myös 1928−1929 ja vielä elokuussa 1946 suomalais-ruotsalaisen retkikunnan kanssa. Vuonna 1937 hän oli kenttätöissä Perussa inkojen jälkeläisten ketsua-intiaanien parissa, ja vielä 1951 Itä-Perussa tutkimassa shipibo-intiaanien uskonnollista elämää ja lääkekasveja.
Kulttuurien museon kokoelmissa on valokuva- ja arkisto-aineiston lisäksi yli 150 Karstenin Etelä-Amerikasta tuomaa esinettä, mutta suurin osa hänen esinekokoelmistaan on Världskulturmuseetissa Göteborgissa.
Karsten kirjoitti pääasiassa intiaanikansojen tavoista, myyteistä ja uskonnosta. Pääteoksia ovat The Head hunters of the Western Amazonas (1935) ja Inkariket och dess kultur i det forna Peru (1938), joka saavutti maailmanlaajuista huomiota ja käännettiin useille kielille.
Rafael Karsten 1908.
Kuva Museovirasto.
Maailmanmatkaaja kotioloissaan.
Kuva Museovirasto.
Karsten on ampunut kaimaanin Gran Chacossa, ensimmäisellä kenttätyömatkallansa 1912. Kuva Museovirasto.
Vaarallinen Pastazajoen ylittävä silta Andeilla lähellä Baños-kylää. Ecuador, 1916. Kuva Rafael Karsten. Museovirasto.
Rafael Karsten leiripaikalla Argentiinassa tai Boliviassa toisella kenttätyömatkallaan 1916–1919. Kuva Museovirasto.
Jívarojen makuusija talon sisällä. Kuva Karstenin toiselta Etelä-Amerikan-matkalta 1916–1919. Kuva Rafael Karsten. Museovirasto.
Jívaro-naiset kantavat kotiin maniokkeja sotaretken jälkeistä voitonjuhlaa varten. Maniokilla oli jívarojen käsityksen mukaan naisen sielu, ja siksi vain naiset saivat viljellä sitä ja panna maniokkiolutta. Naisten erikoisvoiman uskottiin saavan aikaan oluen käymisen. Myös maniokkiviiniä tehtiin. Kuva Rafael Karsten. Museovirasto.
Saviruukku, käyvän maniokkimassan säilytysastia. Ruukku on kuulunut canelo-intiaaneille, jívarojen sukulaiskansalle, joka noudatti ennen katolisuuteen kääntymistään samanlaisia sotimistapoja kuin jívarot. Keramiikka valmistettiin ilman savenvalajan pyörää. Canelot maalasivat astiansa uskonnollisin kuva-aihein, jívarojen keramiikka oli yksinkertaisempaa. Kuva Timo Syrjänen. Museovirasto.
Puinen merkinantorumpu ja rumpupalikka. Jívaro-talon katon kannatinpylväässä oli usein iso rumpu, jolla kutsuttiin henkiä suurissa juomingeissa tai hälytettiin apua vihollisen hyökätessä. Rummun pärinä kuului parin kilometrin päähän. Rummut ja huilut säestivät myös voitonjuhlan tanssia. Kuva Rauno Träskelin. Museovirasto.
Voitonjuhlassa vihollisen surmaajan käyttämä tukaaninsulkapäähine, jollaiseen tarvittiin kymmeniä tukaaneja. Kuva Rauno Träskelin. Museovirasto.
Karsten pääsi ensimmäisten tutkijoiden joukossa seuraamaan ja valokuvaamaan Arapicos- ja Upanojoen välillä asuvien jívarojen voitonjuhlaa tammi-helmikuussa 1918 toisella tutkimusmatkallaan. Voittaja saapuu juhlataloon tsantsa eli vihollisen päänahasta tehty voitonmerkki kaulasta riippuen. Kuva Rafael Karsten. Museovirasto.
Tsantsa ei ollut pelkkä voitonmerkki, kunniamerkki tai näkyvä osoitus vihollisen surmaamisesta, vaan soturi halusi ennen kaikkea vihollisen sielun haltuunsa. Tämä voitonmerkki on laiskiaisen päästä. Jívarot uskoivat ihmisen kaltaisen laiskiaisen (Cholopus didactylus) olleen ennen ihminen, ja se tapettiin keihäällä kuten ihmisvihollinen. Pää katkaistiin ja siitä valmistettiin voitonmerkki. Kuva Rauno Träskelin. Museovirasto.
Voitonjuhlassa vihollisen surmaajan käyttämä selkäkoru, joka kiinnitettiin otsan yli kulkevalla leveällä nauhalla. Tehty rasvalinnun sääriluista, siemenistä ja kovakuoriaisen siivistä. Kuva Markku Haverinen. Museovirasto.
Voitonjuhlassa vihollisen surmaajan käyttämät riipuskorvakorut kovakuoriaisen siivistä. Ne kiinnitettiin korvannipukkaan puupuikkojen avulla. Oikealla suurennos. Kuva Matti Huuhka. Museovirasto.
Aguarun-jívaroita Apagajoella Perun puolella tammikuussa 1929. Kuva Rafael Karsten. Museovirasto.
Jívaro-mies on keihästänyt rauskun. Taustalla virtaa Apagajoki. Kuva Rafael Karsten 1929. Museovirasto.
<
>
Bambergs Schulwandkarte. Carl Chun, Inh. Bernh. Fahrig, Geographischer Verlag, Berlin. Kuva Markku Haverinen. Museovirasto.
Rafael Karsten teki vuosien 1911 ja 1952 välisenä aikana kuusi kenttätyömatkaa Etelä-Amerikkaan Argentiinaan, Boliviaan, Ecuadoriin ja Peruun. Toinen, pisin matka alkoi 1916 ja kesti kolme vuotta. Sen kohteena oli Amazonin alue Ecuadorin itäosassa.
